En kaipaa mitään muuta kuin välttämättömät ruokatarpeet, nekin halvimman mukaan ja sen että saan vuokran maksettua. Siihen olen tyytyväinen. Joku iskee mua naamaan kun sanon että on mukavaa laskea aina maanantaina viikon budjetti, monenako päivänä syödään hernaria, monenako riisipuuroa. Tonnikala on muuten nykyään sikakallista.

Kun ei tarvinnut laskea vaan ostettiin sisäfilettä vaikka maanantaina evääksi, ei siinä ollut enää mitään hohtoa. Sisäfileeseenkin voi kyllästyä kun sitä syö kovin usein. Silloin purkkihernarikin voi maistua taivaalliselta.

Muistan kuinka olin oksentaa kun kaupassa jossa olin töissä kävi pappa, joka ei jaksanut kävellä kuin ovelle saakka ja pyysi aina hakemaan HK:n sinisen, maksoi sen sitten siinä ja söi toisen puolikkaan myös. Helvetti sitä kuvotusta kun pappa mäkelsi kylmää lenkkiä hampaattomalla suullaan, sekin vielä sopivasti auki niin että makkaranpalat lentelivät lattialle. Toinen puolikas jäi sitten kotiin vietäväksi.

No mutta HK:n kyrsäkin on oikeasti aika hyvää. Varsinkin jos ei ole muuta kaapissa. Ihan paperinohuita siivuja pannussa käristettynä, niin että niistä tulee sellaisia mukavan rapsakoita.

Ainoa josta en varmaan voisi luopua on tupakointi. Silloin voisi palaa käämit. Jotain paheitakin varmaan saa olla...

Kuitenkin, kun minulla on ollut aikaa miettiä, voiko todeta muuta kuin että itse olen onnistunut tähän jamaan kaiken järjestämään. Onko minulla siis oikeutta edes olla tyytymätön?

Olen aina sanonut etten ole valittajatyyppiä. Tyydyn vähään, olen onnellinen pienistä asioista. Yritän pitää muut tyytyväisenä niin etten ajattele aina edes itseäni. Mutta siksihän olen tässä. Juuri siksi etten halua loukata ketään tai aiheuttaa surua tai huolta. Ja sillä olen onnistunut järjestämään enemmän surua ja huolta kuin koskaan.

Olen miettinyt kuinka voisin kadota maan pinnalta ihan kokonaan, tietenkin niin etten aiheuttaisi surua ja huolta kenellekkään. Se taitaa kuitenkin olla mahdotonta. Ainoa keino olisi varmaan suututtaa se ainoa ihminen joka minusta yhä välittää mutta sitä en haluaisi tehdä. Olen myös miettinyt kuinka korjaisin kaiken mikä on mennyt ihan väärin, mutta siihen en keksi mitään ratkaisua.

Joka tapauksessa tilanne on se, ettei minulla ole enää yhtään ystävää. Minulla ei ole edes tuttuja, kavereita. Olen menettänyt elämäntyöni. Olen aiheuttanut enemmän pahaa mieltä ja harmia kuin moni ennättää koko ikänään.

Ainoa keinoni purkaa tämä kaikki on kirjoittaa. Kirjoittaa niin että on sormenpäät hellänä, purkaa paha oloni pois, muille jaettavaksi.